LUISTELUKOULU 
 
Alkaen sunnuntaisin 9.1.2011 klo 11.00-11.45 Äijänsuon Areenalla.
 
Luistelukoulussa harjoitellaan perusluistelutekniikkaa ja -liikkeitä. Lapset jaetaan useampaan harjoitusryhmään iän ja osaamistason perusteella. Taitojen ja oman kiinnostuksen mukaan valitaan luistelukoulusta myöhemmin luistelijoita seuran kilpavalmennus- ja muodostelmaluisteluryhmiin. 
 
Luistelukoulun vastuuohjaajana toimii Annika Pernu apunaan joukko apuohjaajia. 
 
Luistelukoulun kausimaksu on keväällä 2011 95€. Sisaralennus on 2. lapsesta 8€, 3. lapsesta 16€ ja 4. lapsi ilmaiseksi. Maksuun sisältyy tapaturmavakuutus. Ensimmäisillä luistelukerroilla on syytä pitää maksukuitti mukana tarkastusta varten.
 
Luistelukoulussa jaettavat tarra/leimat luistelukoulupassiin saat aina omalta ohjaajaltasi luistelutunnin päätyttyä.
 
LUISTIMET
 
Parhaiten harjoittelu lähtee liikkeelle kunnolliset taitoluistimet jalassa, mutta alkeita voi harjoitella muunkinlaisilla luistimilla.
 
Hyvät taitoluistimet (esim. Riedell, Risport, Wifa, Graf) voi mainiosti hankkia käytettyinä, seuran piirissäkin on koko ajan myynnissä muutamia käytettyjä. Uusia taitoluistimia saa urheiluliikkeistä ainakin tilaamalla. Varo hankkimasta liian suuria, sopiva kasvuvara on kantapäästä mitattuna aikuisen sormen paksuuden verran.
 
Jos hankit esim. marketeissa tarjolla olevat ns. "kaunoluistimet", niin valitse uudet ja mahdollisimman hyvin nilkkaa tukevat. Tarkista terän kiinnitys ja laatu, sen tulee kestää teroitusta ja pitää teränsä.
 
LUISTIMIEN HUOLTO
 
Taitoluistimen teroitus on erilainen kuin jääkiekkoluistimen. Teräuran syvyys riippuu luistelijan painosta. Luistimet on hyvä teroittaa muutaman kerran syksyn aikana. Kärkipiikkejä ei saa poistaa. Asiantuntevaa teroituspaikkaa kannattaa kysyä valmentajalta tai kokeneemmilta luistelijoilta.
 
Käytä luistimilla kävellessä luistinsuojia, mutta älä säilytä teriä niissä, koska silloin ne ruostuvat helposti. Kuivaa terät huolella joka käytön jälkeen ja säilytä luistimet/terät kangaspussissa.
 
VAATETUS
 
Joustavat, lämpimät, ei liian paksut vaatteet jäällä ovat tarkoituksenmukaiset. Esim. verryttelyasu, alla ohut villapaita puuvillaisen poolopuseron tms. luonnonmateriaalia olevan alusasun kanssa. Talvella halliin tultaessa voi tarvita toppapukua, mutta pue sen alle luisteluasu, koska jäällä toppapuku on liian kankea.
 
Pitemmälle ehtinyt luistelija hankkii harjoituspuvuksi luistelupuvun, mutta tarvitsee sen kanssa villatrikoot ja verryttely- tai villapuseron. Harjoituspuvussa ei saa olla paljetteja tai muita helposti irtoavia osia, koska ne ovat vaarallisia jäälle pudotessaan.
 
Käsineet ja lämmin pipo ovat välttämättömät. Kypärän käyttö on suositeltavaa, myös ohut kaulasuoja /poolopusero suojaa kaulaan kohdistuvilta vaurioilta.
 
JÄÄLLE TULEMINEN
 
Luistimet laitetaan jalkaan luistelukoulun käytössä olevassa pukuhuoneessa (alle kouluikäinenkin oppii laittamaan luistimensa itse jalkaan, kunhan saa harjoitella sitä rauhassa kotona).  Jäälle saa siirtyä vasta ohjaajien annettua siihen luvan. Purukumi suussa jäälletulo ei ole sallittua. Teräsuojat jätetään kaukalon ulkopuolelle. Vanhemmat eivät saa kengät jalassa tulla jäälle, hiekan tuominen kentälle on vaarallista kaikille luistelijoille.
 
VALMENNUKSEN SEURAAMINEN
 
Jotta lapsi malttaisi keskittyä ryhmän valmennukseen, pyydämme vanhempia, jotka haluavat seurata harjoittelua, oleskelemaan katsomossa, ei kentän laidalla.
 
TIEDOTTAMINEN
 
Seuramme nettisivuilta ja paikallisista sanomalehdistä saat tietoa mahdollisista harjoitusaikojen muutoksista ja muista luistelukoulua koskevista asioista. Lisäksi ohjaajat välittävät tietoja omille ryhmilleen. 
 
Iloisia luisteluhetkiä tuleville jäätaitureille!