Kaksi päivää hyppyjä Raumalla
Viime viikonvaihteessa 12.-13.4.2008 Espoon Jäätaitureiden valmentaja Virpi Horttana pistäytyi Raumalla kouluttamassa seuramme valmentajia.
-Jonkun verran teen tämäntapaisia keikkoja. Ensiviikonloppuna olen lähdössä Norjaan vastaavaan tilaisuuteen ja myös Islannissa olen ollut konsultaatiota antamassa.
-Raumalle päädyin, kun Malisen Susanna pyysi minua pitämään tällaisen pienimuotoisen valmentajaseminaarin. Kahden päivän ajan käytiin läpi hyppytekniikoita ja jonkun verran piruettejakin. Tosi kiva oli tulla, sillä ilmapiiri oli hirveän hyvä. Saimme aikaiseksi hyvää keskustelua, joten tämä oli antoisaa minullekin, Horttana kommentoi.
Tänä talvena Virpi Horttanan valmennettavista Laura Lepistö ja Jenni Vähämaa murtautuivat kansainväliselle huipulle. Lepistö voitti EM-pronssia ja Vähämaa oli samassa kisassa kymmenes.