RU:n taitoluistelijoiden show keväällä 2008:
POCAHONTAS on ice

Kilpailukausi päätettiin taas upeaan Pocahontas -luistelunäytökseen, jossa katsojat pääsivät mukaan suurenmoiseen seikkailuun ja upeisiin maisemiin. Näytöksiä järjestettiin laajalle yleisöjoukolle kaksi. Näimme intiaaniprinsessa Pocahontasin, jonka roolia esitti Melisa Lähdeoja ja hänen siskonsa, Noora Nieminen ja Milla-Riikka Isotalo. Tapasimme myös kaikki hänen ihastuttavat ystävänsä, kuten ahneen Meeko -pesukarhun, roolissa Liina Malinen ja vikkelän Flit-kolibrin, Elisa Pullinen. Eräänä päivänä saapui merenkävijä John Smith, Iida Maria Nivala, intiaanien maille. Smith kohtasi kauniin Pocahontasin ja he rakastuivat suinpäin toisiinsa. Pocahontasin isä, Ilkka Salminen oli valinnut tyttärelleen sopivan puolison Kokoumin, Venla Kuokkanen, mutta Pocahontasin mielestä Kokoum oli liian vakava. John Smithin päällikkö, kuvernööri Ratcliffe, Pilvi Vikberg, ei ollutkaan matkannut myrskyisten merten yli Palvelija Willsin, Suvi Sandelin ja koiransa, Oona Koivukosken kanssa, vain löytääkseen rakkauden. Hän oli päät tänyt löytää jotain aivan muuta, nimittäin intiaanien kullan - hinnalla millä hyvänsä!


Näytöksen muissa rooleissa nähtiin
Intiaaneina ja vetenä K1 -ryhmän luistelijat
Perhosina K2 -ryhmän luistelijat
Englantilaisina Free-ryhmä ja luistelukoululaiset
Lokkeina Taiturit -ryhmä
Kullankaivajina Muodostelmajoukkue Primavera
Lumpeenkukkina Muodostelmajoukkue Primavista
Näytöksen upeasta käsikirjoituksesta ja musiikista vastasi jälleen Susanna Malinen. Luistelijoiden ohjelmat olivat suunnitelleet ja ohjanneet Susanna Malinen, Heidi Björklöf, Mimmi Nylund ja muut ohjaajat. Näytöskoordinaattorina toimi Heidi Björklöf. Erittäin hienosta lavastuksesta vastasi Virpi Kaikumäki, apunaan näytösvastaavat Taina Pertola ja Minna Nordberg. Valaistuksesta vastasi Markku Väyrynen. Upeat puvut oli suunnitellut ja toteuttanut Kaisa Kurtakko-Hattula ja suuri joukko luistelijoiden vanhempia. Kuulutuksesta vastasi Pia Korsi ja Mona Lehtola.
Taitoluistelujaosto haluaa kiittää myös kaikkia muita näytöksen toteutuksessa mukana olleita.
Näytöksen päätteeksi Taitoluistelujaoston puheenjohtaja Marja Wendelin kukitti kilpailu-uransa päättävän, seuran historian menestyksekkäimmän luistelijan Melisa Lähdeojan