Aika on mennyt niin nopeasti… Pocahontas - näytöksen jälkeen keväällä 2008 päätin lopettaa oikeasti luistelun. Päätöksen teko oli hidasta ja joidenkin mielestä ehkä liiankin pitkä prosessi. Aluksi minulla oli tyhjä olo, mutta onneksi vain hetken. Kesäkuun alusta heti ylioppilasjuhlieni jälkeen muutin Turkuun ja elämässäni alkoi uusi vaihe, opiskelijaelämä. Luistelu sai jäädä, jäähallin ja äidin valmiin ruokapöydän tilalle tuli muuta. Elämässä muuttui moni asia ja siihen oli kasvettava. Vaikka luistelu jäi, ei urheilu ja säännöllinen liikunta ole jäänyt. Treenailen omaksi ilokseni lähes päivittäin. Liikunta on elimistölleni eräänlainen huume. 

 

 

Aloitin sairaanhoitajanopinnot Turun ammattikorkeakoulussa heti syksyllä 2008. Minulle on ollut hyvin nuoresta asti selvä asia, että hoitoalalle lähdetään. Koen alan omakseni ja nautin siitä. Mikä minusta sitten oikeasti isona tulee, jää nähtäväksi. Hoitoalalla on tällä hetkellä niin kova kysyntä, töitä riittää koulun ohella niin paljon kuin jaksaa tehdä. Tämän vuoksi valmentaminenkin on jäänyt vähemmälle. Joku pienistä luistelijoista kysyi, “koska tulet kanssamme luistelemaan?” Kesäksi olen tulossa töihin Raumalle, sain sijaisuuden psykiatriselta. Kesällä voin varmasti tulla moikkaamaan teitä ihan luistimet jalassa. “Kuinka vanhana pääsit akselin?” kuului seuraava kysymys. Tässä kysymys, mitä todella jouduin miettimään. Pääsin akselin samana päivänä Raikusen Lotan kanssa, mutta kuinka vanhana? Sanotaan, että olimme 8-9 vuotiaita niin en ainakaan valehtele pahasti.

 

 

“Millaista on olla Pitsimissi?” Voitin Pitsimissi 2009 kilpailun, mutta elämääni tuo kilpailu ei suuresti ole muuttanut. Toivoin toki töitä ja niitä kivasti sainkin. Merkittävin työnantaja on ollut Lukko, jonka aitioemäntänä olen toiminut tällä kaudella. 

 

 

Mukavaa kevättä ja harjoittelun iloa kaikille!

 

 

Pilvi Vikberg