Juniorijoukkue / Primavera
 
Primavera on seuramme 12-19 -vuotiaista tytöistä koostuva juniorisarjan muodostelmajoukkue. Joukkueessa luistelee 19 tyttöä. Joukkue harjoittelee kolme kertaa viikossa sekä jäällä että oheisharjoituksissa. Lisäksi kerran viikossa on tanssitunti. Joukkue kilpailee liiton alaisten kilpailujen lisäksi oman alueen kilpailuissa sekä kutsukilpailuissa ympäri Suomea. Joukkue on osallistunut myös ulkomailla järjestettäviin kutsukilpailuihin. Valmentajina toimivat  Heidi Björklöf ja Elina Suominen.   
 
Joukkueessa luistelevat:
 
Iida Elonen, Jenny Hyvönen (kapteeni), Fanni Kiuru, Veera Korsi, Siiri Kuokkanen, Halla Lehtola, Sofia Linden, Salla Paajanen, Milja Pertola, Jenny Pitkämäki, Nea Saarela, Sirkku Saarinen, Jenni Saaristo, Elise Salpio, Veera Suominen, Emmi Verronen, Iida Vuorenmaa, Camilla Wendelin ja Charlotta Wendelin.
 
 
Tulokasjoukkue Primavista
 
Primavista on seuramme aloittelevien muodostelmaluistelijoiden joukkue. Ryhmä harjoittelee 2 kertaa viikossa jäällä ja oheisissa. Ryhmän vastaavina valmentajina toimivat Charlotta Wendelin, Jenny Hyvönen ja Sirkku Saarinen. Ryhmä osallistuu kaudella alueen Tulokas -sarjan muodostelmakilpailuihin.