Rauman Urheilijat ry
Rauman Urheilijat ry on perustettu vuonna 1893 ja on historiallisestikin merkittävä urheiluseura. Se on alkujaan perustettu nuorten miesten voimisteluseuraksi, mutta perustajat halusivat nähdä seuran laajemminkin ja antoivat siksi nimen, joka kattoi kaiken voimisteluun, urheiluun ja liikkumiseen liittyvän toiminnan. Nykyisin seuran alaisuudessa toimivat taitoluistelu-, yleisurheilu-, lentopallo- sekä veteraani- ja kuntourheilujaostot.
Ensimmäiset kaunoluistelukilpailut Raumalla järjestettiin vuonna 1937. Kilpailun voitti todellinen kaunoluistelulahjakkuus Leena Pietilä.
Seuramme 2000-luvun menestyksekkäin yksinluistelija on Melisa Lähdeoja. Melisa on vuoden 2003 SM-noviisisarjan Suomen mestari ja edustanut seuraamme ja Suomea niin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa sekä muissa kansainvälisissä kilpailuissa ulkomailla.